29. joulukuuta 2014

Salmiakki-lakritsijuustokakku


Tämä kakku on hopeatoffeesta pitävän unelmakakku! Koska eräs lukijani on toivonut jotakin reseptiä, johon käytetään turkinpippuri crushia ja koska halusin kokeilla taas jotain erilaista syntymäpäivilleni, kokeilin tällaista salmiakki-lakritsikakkua. Kakkuun ei loppujen lopuksi hirveästi tuota turkinpippuria tullut, sillä käytin sitä vain pohjaan ja koristeluun, mutta kyllä se siellä maistui. Mikäli tuota crushia käyttää koristeluun, kannattaa se tehdä juuri ennen tarjoilua, sillä se alkaa sulaa kakun päällä melko nopeasti.
Kakku oli mielestäni kyllä hyvän makuinen ja voimakkaasti hopeatoffeelta maistuva, mutta tästä kakusta riittää pienempikin pala juuri tuon voimakkaan maun takia. Kun tätä sitten siskoni kanssa syntymäpäivilläni maistelimme, siskoni sanoi että tämä kaipaisi vaniljajäätelösiivun rinnalleen. Siinäpä se sitten tuli, vaniljainen kermavaahto tähän kaveriksi ja makunautinto olisi taattu! Jotenkin vierastan jäätelön tarjoilua juustokakun kaverina (suklaakakkuun ja piirakoihin se kyllä sopii), mutta tuo kermavaahto olisi ollut kyllä tälle kakulle piste iin päälle. Se olisi raikastanut muuten niin intensiivistä ja voimakasta makua. Nyt jälkeenpäin ajateltuna olisi tämän kakun voinut koota myös siten, että olisi tehnyt päälle vielä vaniljakerroksen. Silloinkin kakun maku olisi varmasti ollut ihana ja sopivasti tasapainossa.
Kakun pohjaan kannattaa käyttää mahdollisimman tummia täytekeksejä, koska mielestäni ne sopivat parhaiten salmiakin ja lakritsin kanssa yhteen. Pohjaan tulevaa turkinpippurin määrää voi myös säädellä oman makunsa mukaiseksi, mielestäni turkinpippuri saa siinä maistua kunnolla.
Niin ja pahoittelen pimeitä kuvia, mutta toisaalta ehkäpä ne sopivat tällaiseen salmiakkiseen kakkuun =)


Salmiakki-lakritsijuustokakku

Pohja

200 g mahdollisimman tummia täytekeksejä
2-4 rkl turkinpippuri crushia
50 g voita

Rouhi keksit ja sekoita niihin turkinpippuri crush. Sulata voi ja sekoita turkinpippuri-keksimurskaan. Painele keksimurska leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle.

Hopeatoffee-täyte 

4 dl vispikermaa
250 g mascarponea
1 pss (n. 170 g) hopeatoffeeta
3 liivatelehteä
2-3 rkl kuumaa vettä

Poista hopeatoffeista käärepaperit ja mittaa 2 dl kermaa teräskattilaan. Lisää hopeatoffeet kattilaan kerman joukkoon ja kuumenna (älä keitä) keskilämmöllä kokoajan sekoitellen, kunnes toffeet sulavat kerman joukkoon. Nosta kattila pois levyltä ja anna jäähtyä. Nosta loppujäähdytykseen jääkaappiin.
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen vähintään 5 minuutiksi. 
Kun hopeatoffeekerma on kunnolla jäähtynyt, lisää loput 2 dl kermaa siihen ja vatkaa löysäksi vaahdoksi. Notkista mascarpone ja lisää se vaahtoon. Vatkaa hyvin sekaisin.
 Purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja sulata kuumaan veteen. Lisää liivateliuos täytevaahtoon ja vatkaa hyvin sekaisin. Kaada täyte irtopohjavuokaan keksipohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa ainakin muutaman tunnin ajan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...