1. helmikuuta 2015

Helpot ja herkulliset tonnikala-cocktailpalat


Kun tein appivanhemmilleni kylmasavulohipiirakkaa hääpäivän kunniaksi, jäi minulla ruohosipuliruukkuun vielä puolet jäljelle, enkä halunnut heittää sitä menemään. Niinpä kaivelin kaappeja ja katsoin löytyisikö sieltä jotakin, mistä voisin väsätä jotakin pikaista.  Löytyihän sieltä. Avattu pussi valkosipuliruissipsejä sekä tonnikalapaloja öljyssä.  Lisäksi jääkaapista löytyi juuri tuo ruohosipuli, punasipulia, majoneesia sekä valkosipulituorejuustoa.
Nopeasti sainkin ajatuksen ihanista tonnikala-cocktailpaloista, joita olen joskus tehnyt juhliin. Silloin käytin täytteeseen tomaattikastikkeessa olevaa tonnikalaa, mutta nyt jouduin sen korvaamaan tonnikalalla, johon sekoitin ketsuppia. Eipä eroa valmiista tuotoksesta huomannut ja näistä tuli jälleen aivan ihania pieniä herkkupaloja!
Mikäli näitä tekee juhliin ja juhlapäivälle on kiirusaikataulu, kannattaa tonnikalamassa tehdä valmiiksi jääkaappiin esimerkiksi kertakäyttöiseen pursotinpussiin jo edellisenä päivänä ja pursottaa ruissipseihin aikaisintaan tuntia ennen tarjoilua, jotteivat sipsit pehmene liikaa.


Tonnikala-coctailpalat (n. 30 kpl)

valkosipuli ruissipsejä
1 prk tonnikalapaloja öljyssä (tai tomaattikastikkeessa)
3-4 rkl ketsuppia (jätä pois, mikäli käytät tomaattikastikkeessa olevaa tonnikalaa)
100 g valkosipuli- tai ruohosipulituorejuustoa
1/2 dl kevytmajoneesia
1/2 pieni punasipuli ihan pieneksi kuutioituna
1/2 dl ruohosipulisilppua

Siivilöi tonnikaloista öljy pois ja sekoita ketsuppi tonnikalaan. Lisää tämän jälkeen tuorejuusto, majoneesi, punasipuli sekä ruohosipuli ja sekoita tasaiseksi. Laita massa pursotinpussiin, pursota ruissipsien päälle ja koristele ruohosipulilla.


2 kommenttia:

  1. Näyttää upeille. Pakko tehdä näitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nämä myös maistuu ihanille, joten kannattaa ilman muuta tehdä! :P

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...