27. heinäkuuta 2015

Poikani 6-v synttärit ja vinkkejä synttärileikkeihin :)


Nyt on sitten juhlittu meidän perheen viimeisenkin lapsen syntymäpäivät tälle vuodelle. :) 
Vaikka juhlia onkin kiva järjestää, niin aina niissä on oma hommansa ja stressinsä. No nyt saa sitten hengähtää taas ensi kevääseen. Valitettavasti olen aina syntymäpäiväjuhlien aikaan niin kiireinen, että kuvat kakuista yms. ehtii nappaamaan vasta kun kakut ovat jo pöydässä ja näin ollen eivät kuvat ole mitään ylettömän kauniita... 
Ehkä niistä kuitenkin selvän saa. :)
Kakkujen lisäksi ajattelin tällä kertaa kirjoittaa myös leikeistä, joita meillä on syntymäpäivillä leikitty, nämä kun on monesti itsellä ollut se pitkään mietittävä asia.. Toivottavasti näistä saa joku vinkkiä ja toki myös omia vinkkejänne leikeistä otetaan mielellään vastaan.

Vielä ennen leikkejä kuitenkin sananen tarjoiluista. 
Tällä kertaa meillä oli juhlissa suolaisella puolella tarjolla täytettyjä paahtopaistipatonkeja, jotka oli leikattu muutaman sentin annospaloihin sekä lohirieskarullia.
Makeina kakkuina tarjolla oli mansikkajuustokakkua (jonka ohjeen laitan mahdollisimman pian tänne blogiinkin) sekä pätkisjuustokakkua .


Tarjolla oli myös lasten suuri suosikki jäätelöbuffet :)


Itse täytekakku oli tällä kertaa kermakakku, jonka väleistä löytyi valkosuklaamousse sekä mustikka-mansikkatäyte, jota käytin myös aivan ihanassa valkosuklaa-marjajuustokakussa.
Tämä kakku keräsikin tosi paljon kehuja ja oli ehdoton suosikki vieraiden keskuudessa. Jotakin kakun herkullisuudesta kertoo ehkä se, että se voitti suursuosikki juustokakut mennen tullen. :P
Onneksi tätä saa pian uudestaan, sillä ensi viikonloppuna samanlaisilla kakuilla herkutellaan ristiäisissä...


Ja sitten noihin leikkeihin, joista mainitsin.


Tällä kertaa meillä oli vain pari leikkiä, mutta kyllä näistäkin otettiin silti jatkoeriä ja saatiin aika mukavasti kulumaan :D 
Ensimmäinen leikki oli ilmapallojen rikkomiskilpailu. 
Jokaiselle osallistujalle jaettiin 4 ilmapalloa ja nopeiten pallot rikkonut oli voittaja, toiseksi nopein kakkonen jne. 3 parasta palkittiin mitalein ja kaikki saivat palkinnoksi suut makeaksi.


Toinen leikki oli tällä kertaa laivanupotus.
Ensin jaettiin lapset kahteen ryhmään ja nopeammin vesi-ilmapalloilla tuolilta alas laivan tiputtanut joukkue voitti. Tämän jälkeen kisasi voittajajoukkue yksitellen toinen toisiaan vastaan, kunnes oli finaali ja voittajat selvillä. Tätä innostuivat leikkimään myös aikuiset lasten kisan ratkettua :D


Viime vuona merirosvosynttäreillä meillä oli tuo laivanupotus myös osana merirosvoseikkailua.
Seikkailu alkoi sillä, että joukkueet jaettiin kahteen tasaväkiseen ryhmään ja kummallekkin ryhmälle annettiin sama määrä oman joukkueen värisiä ilmapalloja rikottavaksi. 
Ilmapallojen sisältä löytyi jatkovihjeitä seikkailuun ja nopeammin vihjeet saanut pääsi nopeammin etenemään seuraavalle rastille, joka oli tuo laivanupotus. Laivan upotuksen jälkeen joukkue pääsi siirtymään lankulla kävelylle. Ensin piti pyöriä kepin ympäri 3 kierrosta ja sitten pääsi kävelemään lankulle. Lankun päässä käännyttiin takaisin, tultiin seuraavana vuorossa olevan luo ja lähetettiin hänet lankulle. Kun koko joukkue oli suorittanut lankkutehtävän, saivat lapset etsiä merirosvolippuja, jotka paljastivat aarrekartan kätköpaikan (hiekkalaatikko). Aarrekartan (molemmille joukkueille oli omat) löydettyään pääsivät lapset vihdoin etsimään aarretta. 
Molemmat joukkueet olivat hyvin tasaväkisiä ja kaikki tykkäsivät aarteen etsinnästä. Tuo aarteenetsintä onkin ollut aina tosi suosittu leikki.


Angry Birds-synttäreillä puolestaan leikittiin laivanupotuksesta hieman muunneltua versiota. Ammuimme vesi-ilmapalloja ritsalla Angry Birds lautasiin, parhaat pisteet 3 pallolla saanut voitti.


Toisessa leikissä Angry Birds-synttäreillä heiteltiin pehmopalloilla tölkkitornia.
Tölkit oli koristeltu teeman mukaisesti ja täytetty osittain hiekalla, jotta niihin tuli painoa sopivasti.
Tässäkin pelissä intoutuivat kokeilemaan myös aikuiset :D


Prinsessa-synttäreillä meillä on puolestaan leikitty tuolileikkiä, eli siis leikkiä jossa soitetaan musiikkia ja tuoleja on aina yksi liian vähän leikkijöihin nähden. Kun musiikki pysäytetään, ilman tuolia jäänyt tippuu leikistä. Tuoleja vähennetään yksi kerrallaan, kunnes on selvillä voittaja.
Prinsessa-synttäreillä on myös rikottu ilmapalloja ja tehty kasvomaalauksia :)

Välillä synttäreillä on ollut myös ongintaa, kynän pujotusta pulloon (sidottuna narulla vyötärölle) sekä lakritsin syöntikilpailua (lakritsit roikkuvat narusta ja kädet pitää olla sivuilla, niitä ei saa käyttää apuna).

Siinäpä muutama meillä leikitty leikki, joita voi varioida kovastikkin teemaan sopivaksi.
Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...